Sisällön alku

Ajankohtaista

Kirjastoissa tapahtuu! Näyttelyitä, tapahtumia, vierailijoita, luentoja, satuhetkiä, koulutuksia...

 
CS Library-RSS

Uutiset

  1. Mediataitoviikko Lahden kirjastoissa 6. - 10.2.

    Mediataitoviikon logo

    Mediataitoviikolla Lahden kaupunginkirjasto järjestää teemaan liittyviä tapahtumia lapsille, nuorille ja aikuisille.

  2. Lastenosaston remontti Heinolan kirjastossa

    Heinolan kirjaston lastenosasto

    Heinolan kirjaston lasten- ja nuorten osastoa uudistetaan ja kokoelmaa tuodaan paremmin esille. Pahoittelemme remontista aiheutuvia häiriöitä ja toivomme asiakkailta kärsivällisyyttä. Remontin arvioidaan valmistuvan maaliskuun puolivälissä.

  3. Mukavien ihmisten karaoke jatkuu keväällä 2017

    Karaoke_lahti_pääkirjasto

    Jo yli kahden vuoden ajan - kerran kuussa on joukko mukavia ihmisiä kerääntynyt kirjaston toiseen kerrokseen musiikkiosaston Monitoimitilaan laulamaan karaokea.

  4. Muisteluillat Lahden lähikirjastoissa

    Launeen kirjasto 1952 ulkoa

    Keväällä järjestettäviin muisteluiltoihin Lahden lähikirjastoihin etsitään vapaaehtoisia vetäjiä.

  5. Aukioloaikamuutokset lähipalveluissa 1.1.2017 alkaen

    huutomerkki

    Jalkarannan ja Liipolan kirjastopisteiden sekä Nastolan kirjaston aukioloajat muuttuvat vuoden alusta alkaen


CS Library-RSS

Asiakaskoulutukset

  1. Kevään 2017 asiakaskoulutukset Lahden pääkirjastossa

    Tietokone

    Ilmoittautuminen kevään asiakaskoulutuksiin alkaa tiistaina 10.1. klo 10.

  2. Vertaisopastus Lahden pääkirjastossa

    vertaisopastaja opastaa netin käyttöön

    Jatkuu jälleen 4.1. keskiviikkoisin klo 13-15 välillä lehtisalin opintotilassa

  3. Kirjaston mediapaja Lahden pääkirjastossa

    Tietokone

    Torstaisin klo 15-17 monitoimitilassa

  4. Asiakaskoulutukset Lahden pääkirjastossa

    Tietokone

    Innostu internetistä tai tutustu tablettiin! Kevään 2017 asiakaskoulutusesite on julkaistu. ilmoittautuminen kevään kursseille alkaa tiistaina 10.1. klo 10.

CS Library-RSS

Tapahtumat

  1. Sanoista kuvia

    Kynä ja kirjoituslehtiö
    maanantai 27 helmikuu 2017 16:00

    kaikille avoin luovan kirjoittamisen piiri

  2. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

    SDP
    maanantai 27 helmikuu 2017 17:00

    Luentotilaisuus Lahden pääkirjastossa.

  3. Lautapeli-illat Lahden pääkirjastossa

    Pelilauta ja ihmisiä
    maanantai 27 helmikuu 2017 17:00

    Lahden lautapelaajat järjestävät maksuttomia, kaikille avoimia peli-iltoja joka toinen maanantai.

  4. Lasten kirjastokino

    kino
    keskiviikko 01 maaliskuu 2017 10:00

    Elokuvaesityksiä maksutta lastenosaston satuhuoneessa

  5. Storytime in English

    Lempi_oranssi
    torstai 02 maaliskuu 2017 10:00

    We invite all children, no matter their mother tongue, to English-language storytime!


CS Library-RSS

Näyttelyt

  1. Itämainen ikkuna

    Tuula Pitkälahden valokuvanäuytelyn juliste

    Mielikuvan heijastuksia itämaisen ikkunan läpi katsottuna. Tuula Pitkälahden valokuvanäyttely Heinolan kirjastossa 27.2. - 18.3.2017

  2. Mielikuvia Lapista

    punertava Lappi-maisema

    Martti Heleniuksen öljy- ja painoväritöitä voi ihailla Heinolan kirjastossa viikon pidempään kuin aiemmin ilmoitettiin, eli 24.2.2017 asti.

  3. Asikkalan kirjaston lasivitriinissä 1.- 28.2. Bubo`s -paja

    Näyttelyt kuvake

    Tervetuloa katsomaan ja hakemaan ideoita!

  4. Marja Ahon abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin- kuvitusnäyttely

    hartolan kirjasto abrakadabranäyttely

    Kuvitusnäyttely esillä 1.2. - 28.2.2017 Hartolan kirjastossa

  5. Taidenäyttely Kärpäsen kirjastossa

    Heiki Kruus: Matti lukee kirjaa -taulu

    Töitä eestiläisen taiteenkeräilijä Matti Miliuksen kokoelmasta.

Näytä sivu 1/2
  1. 1
  2. 2
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Muistilista

Sinulla on 0 teosta muistilistassa.

Näytä muistilista

  • Syöte on tyhjä