Sisällön alku

Pääkirjastorakennus

Lahden pääkirjaston ovat suunnitelleet arkkitehdit Arto Sipinen ja Mikko Tainio arkkitehtitoimisto Arto Sipinen Ky:stä.

Kirjastotalo on osa Lahden kulttuurikeskusta, jonka suunnittelukilpailun Sipinen voitti 1983.

Pääkirjaston rakennustyöt aloitettiin vuoden 1989 alussa. Rakentajana toimi työyhteenliittymä Lahden kirjasto eli Haka-Rakentajat ja B & K. Rakennus valmistui ja luovutettiin kirjastolle 30.6.1990.  Kirjastorakennuksen kokonaispinta-ala on 8800 m² ja hyötypinta-ala 6170 m². Kirjastotalo palkittiin vuoden 1990 Betonirakenne-tunnustuksella.

Kirjasto sijaitsee Paavolan kaupunginosassa, teatterin ja aikuiskoulutuskeskuksen läheisyydessä.

Ensimmäisessä kerroksessa ovat aikuisten- ja lastenosastot, lainaustoimisto ja kahvio. Toisessa kerroksessa ovat lehti- ja opintolukusali, musiikkiosasto sekä Päijät-Häme -kokoelma.

Kirjastotalon sisustuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Ursula Lähteenkorva-Nakai ja Ulla Korpela. Talon kalusteet ovat pääosaltaan lahtelaisten huonekalusuunnittelijoiden tuotantoa

 

Uusittuja tiloja

 

Lasten- ja nuorten tila remontoitiin syksyllä 2012. Tilan on suunnitellut arkkitehti Päivi Meuronen. Uudistuneella osastolla on viihtyisiä oleskelutiloja, eväsretkipöytiä, näyttelytila ja tapahtumatori. Satuhuoneen nukketeatteriverhot ja rooliasut ovat perheen pienempien mieleen.

Päijät-Häme -huone uudistettiin kesällä 2013. Tilan suunnitteli arkkitehti Päivi Meuronen. Uudistunut tila toimii työskentelyn ja lukemisen lisäksi pienten ryhmien avoimena kokoontumistilana.

Musiikki- ja lehtialueen uudistus valmistui 2015. Tilan ovat suunnitelleet sisustusarkkitehdit Päivi Meuronen ja Elina Törmänen (JKMM Arkkitehdit).

Aikuisten alueen uudistus valmistui keväällä 2017. Uuden sisustuksen ovat suunnitelleet sisustusarkkitehdit Päivi Meuronen ja Elina Törmänen (JKMM Arkkitehdit). Aikuisten alueen uudistuksessa saatiin kokoelmat paremmin esille, monipuolistettiin tilan käyttöä, luotiin mahdollisuuksia pienimuotoisille tapahtumille sekä lisättiin tiloja lukemiseen, oleskeluun ja työskentelyyn. Pop up-alue toimii kansalaisinfon tilana.

Pikkukuvaa klikkamaalla saat sen näkymään suurempana.

Lahden pääkirjasto Pitkät pöydät Lahden kaupunginkirjastossa Lahden uusittu aikuisten alue
Lahden musiikkiosasto Lehtisalikollaasi Päijät-Häme -huone
Maskotit ja renkaat Maskotit ja loossit Nuorten tila

Asiakkaiden kommentit

Kommentin kirjoittaminen edellyttää sisäänkirjautumista.

Ei kommentteja

Muistilista

Sinulla on 0 teosta muistilistassa.

Näytä muistilista